torstai 29. joulukuuta 2016

Lettimekko

Sain ennen joulua mitä ihanimman toimeksiannon. Sain ommella ihanalle veljentytölleni ihanasta Vimman lettitrikoosta legginsit ja mekon.

Kumpaankin vaatteeseen käytin omia kaavojani


Kangas on mitä ihanin. Varsinkin tämä pinkki väritys miellyttää omaa silmääni kovasti.

Muutama muukin ompelus on valmistunut, mutta niistä lisää omassa postauksessa.

tiistai 13. joulukuuta 2016

Kierrätyskoristeita

Meidän joulu tulee pitkälti itse tekemällä. Koristeet, ruoka, osa lahjoista on itse tehtyjä. Kaupasta valmiina ostaminen ei tuo sitä samaa iloa, jonka voi kokea kun käy työhön omin käsin.

Tälle vuodelle syntyi muutama uusi koriste tyhjistä vessapaperirullista. Pintaan sipaisin vähän maalia ja hilettä




Ainakin itse tykkään näistä kovasti. 

torstai 24. marraskuuta 2016

Villasukat

Sain viimein valmiiksi syksyn ensimmäiset (ehkä myös ainoat) villasukat. Lankana ihan vaan Novitan 7-veljestä.


Tykkään kovasti tuosta kirkkaanvihreästä! Täytynee ostaa väriä varastoon ennen kuin se poistuu.

tiistai 15. marraskuuta 2016

Avoinna taas

Eksyin katselemaan blogiani pitkän tauon jälkeen. Jostain syystä alkoi tuntua, että ehkäpä voisin avata tämän taas lukijoille ja kirjoitella kuulumisia ainakin silloin tällöin. Melkoista kiirettähän tämä elämä nykyään on, mutta jospa sitä aikaa saisi hieman järjestettyä.

Meidän kuulumisia... Syyskuu toi tullessaan perheeseemme uuden jäsenen. Ihanainen Valma-neiti syntyi syyskuun alkupuolella täydentämään perhettämme.



Syksy on siis mennyt lähinnä opetellessa elämää viiden lapsen kanssa. Yllättävän mukavasti ja kivuttomasti on ainakin tämä alku sujunut. Suuri vaikutua tähän on sillä, että Valma on mitä tyytyväisin vauva. Hän ei juuri itkeskele. Sisaruksetkin ottivat hänet uhanasti vastaan. Mustasukkaisuuta ei ole ollut juurikaan havaittavissa.

Jään nyt pohtimaan blogin tulevaa suuntaa. Todennäköisesti keskityn perhe-elämään ja käsitöihin.


lauantai 9. huhtikuuta 2016

Arvonta

Facebookin puolella, yritykseni sivuilla, on käynnissä arvonta, jossa on mahdollista voittaa pipo. Käykäähän osallistumassa.

Nyt viikonlopun ajan pipotilauksiin ilmaiset postikulut.



Tässä linkki sivuilleni: NeaM.

torstai 7. huhtikuuta 2016

Kevättä ja sairastelua

Meillä on sairasteltu oikein urakalla! Alkuvuosi menikin asian suhteen liian kevyesti. Kolmisen viikkoa sitten kaksosiin iski rs-virus. Se vei meidät käymään sairaalassa asti. Tyttöjen tervehdyttyä noin suurin piirtein, saatiin me muut kyseinen pöpön aiheuttama flunssa.

Räkää ja yskää riitti pääsiäiseen asti. Pääsiäisviikon torstaina (jolloin kävimme muuten myös ultrassa) Saimi oksensi. Jes! Juuri se asia, jota pääsiäiseksi kaipasimmekin. Tiedossa olisi ollut kummipojan syntymäpäivät ja kummitytön ristiäiset.

Onneksi vain kolme nuorinta kävivät mahataudin läpi ja me muut selvisimme säikähdyksellä. Vaikka vain osa päätyi oksentelemaan, kertyi pyykkiä melkoinen kasa. On tänä kuusihenkisen perheen sairastelu melko työlästä.





Pääsiäiseen kuului mahataudista huolimatta myös hyvää ruokaa, ulkoilua ja perheestä nauttimista.

Ultrasta saimme hyviä uutisia. Mitään poikkeavaa ei löytynyt. Silloin viikkoja oli 16+2, nyt jo 18+2. Seuraava ultra on 21. päivä. Toivottavasti myös silloin uutiset ovay hyviä.

Ainakin vauva liikkuu, joten ei auta kuin uskoa kaiken olevan hyvin.

perjantai 18. maaliskuuta 2016

Meidän perheen kuulumisia

En tiedä lukeeko blogiani enää kukaan, mutta siitä huolimatta voisin kertoa hieman meidän kuulumisia.

Kaksoset ovat kasvaneet hurjasti. Ikää on pian 2v ja 5kk. Juttua tulee P-A-L-J-O-N! Ovat iloisia, kekseliäitä ja huumorintajuisia tyttöjä. Heidän touhujaan on hauska seurata. Äiti on kuitenkin edelleen tytöille todella tärkeä ja välillä minusta syntyykin hieman kiistaa. Neidit ovat edelleen kotihoidossa, joka tuntuu ainoalta oikealta ratkaisulta.


Imetys meiltä loppui viime syksynä, tyttöjen ollessa 1v 10kk. Ensin loppui päivätissittelyt, ja viimeisenä jäivät pois yösyönnit. Ehkä vähän hassu järjestys, mutta meillä toimi näin. Tutit jätettiin pois jouluna. Tämä operaatio olisi kyllä pitänyt tehdä jo hieman aiemmin. Onneksi se sujui helposti.


Isommat sisarukset ovat tärkeitä leikkikavereita kaksosille. Tosin, liian usein yhteiset leikit päätyvät kinasteluun ja kiukkuamiseen. Riitatilanteissa opetellaan kuitenkin tärkeitä taitoja elämää varten. Tämän kun äitinäkin aina muistaisi, eikä menettäisi joka kerta hermoja kun lapset nahisevat.

Varsinkin meille vanhemmille viime syksy oli melko raskas. Odotimme helmivauvaa, mutta rakennultrassa saimme ikäviä uutisia. Vauva oli menehtynyt raskausviikolla 16. Jos kaikki olisi mennyt hyvin, olisi perheemme täydentynyt helmikuussa pienellä pojalla. Nyt meillä on pilvien päällä kaksi enkelilasta.

Sitä ajattelee, ettei salama osuisi samaan paikkaan kahdesti, mutta meidän kohdalla se ei kyllä tunnu pitävän paikkaansa. Tällaiset ikävät tapaukset jättävät jälkensä ja seuraavat mukana läpi elämän. Tästä menetyksestä ollaan nyt kuitenkin selvitty ja katse yritetään suunnata eteenpäin. Nyt odottelemme perheenlisäystä syyskuulle. Toivon todella kovasti, että nyt kaikki menee hyvin ja syksyllä olemme seitsemänhenkinen perhe.


 Tämä raskaus on melkoista pelkojen kanssa elämistä. Onneksi neuvolassa ja sairaalalla ollaan suhtauduttu hyvin ymmärtäväisesti. Eihän tässä auta kuin mennä päivä kerrallaan eteenpäin. Yritän kovasti uskoa, että nyt kaikki menee hyvin.

Viime aikaisia tekeleitä

Olisikohan aika herätellä blogia eloon. Tässä hieman viime aikaisia tekeleitä. Jospa seuraavassa postauksessa avaisin hieman meidän perheen kuulumisia.







Pipoja on saatavilla tilauksesta. :)