keskiviikko 18. helmikuuta 2015

Sekametelisoppa

Heipparallaa ja iloista keskiviikkoa. Saa nähdä ehdinkö istua paikallani edes yhden postauksen verran. Yritetään nyt ainakin.

Tämä olkoon sekametelisoppamainen kirjoitus meidän arjesta, kuvien kera. Todennälöisesti tässä ei ole päätä tai häntää.


Siivousta, sotkua, levitettyjä leluja, sotkuisia naamoja.... mitäpä muutakaan lapsiperheen elämään kuuluisi. Kertun sairastelun jälkeen normaali arki kaikkine haasteineen tuntuu ihanalta!


Ensiviikolla allekirjoittanut vanhenee taas vuodella. Rakas ystäväni lahjoi minut jo ennakkoon ihanalla Myy-purkilla. Olin itse suunnitellut tämän ostamista, mutta en ihan ehtinyt. :) Muut purnukat ovat kirpputorilöytöjä. Apteekkipullo niistä viimeisin. Kaikki sydänkuvioiset esineet ja kankaat ovat sydäntä lähellä, joten niitä onkin kertynyt meille melkoisen paljon.

Seinällä olevan pikkuruisen taulun esikoinen oli tehnyt meidän perheelle ystävänpäivälahjaksi.


Eilen aamulla leivoin pitkästä aikaa pullaa, miehen mieliksi vieläpäkorvapuusteja. Ensimmäistä kertaa paistoin pullat leivinuunissa. Jostain syystä olen ollut melko arka paistamaan leivonnaisia leivinuunissa, vaikka ruokaa tehdessä uunin lämpöä tulee kyllä hyödynnettyä. Nyt kuitenkin selätin pelkoni pullien polttamisesta.


Porkkanaraaste ei liity pulliin. :) Oli vain niin herkullinen oranssinsävy, että oli pakko kuvata.

Ja tulppaaneita. Niin keväisiä. Niitä kotiutui ystävänpäivän kunniaksi meille useampi kimppu.


Peltipurkit ovat myös heikkouteni.



Pirteää päivää kaikille lukijoilleni.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahdutat päivääni jättämällä kommentin. :)