keskiviikko 4. helmikuuta 2015

Kuumeilua

Ulkona on mitä ihanin talvipäivä. Vaan mitä me tehdään? Noh, nökötetään sisällä. Kertulle nousi eilen jostais syystä kuume. Mitään muuta oiretta ei ole, onneksi. Saa nähdä mihin suuntaan tämä tästä kehkeytyy. Lie vauvarokkoa tai jotain vastaavaa. Joulukuun lopulla Saimilla oli vastaavaa. Kolme päivää selittämätöntä kuumetta. Mieheni käytti tytön varmuuden vuoksi lääkärillä, mutta korvat ja kaikki olivat puhtaat. Epäilin sen silloin olleen vauvarokkoa, mutta näppyjä en missään vaiheessa bongannut. Nehän toki voivat mennä nopsaan ohi. Muutaman päivän päästä lienen viisaampi. Onneksi Kerttu on ihan suht hyväntuulinen.

Sen verran käväisin ulkona, että napsin muutaman kuvan valmistuneista töistä. Sisällä kuvaaminen alkaa tökkimään oikein kunnolla, joten yritin hyödyntää sen pienen pilkahduksen päivänvalosta.

Toissailtana sain viimein neulottua loppuun Ditherini.


Lankana näissä on Novitan Nallea. Tykkäsin mallista todella paljon. Todennäköisesti tulee kyllä neulottua vielä useammat tällä kuviolla. Ensi kerralla osaan valita värit hieman paremmin. Keltainen ja harmaa eivät oikein toimineet yhdessä, mutta muuten näistä tuli oikein kivat.


Tällainen tunika ja leggarit valmistui viikonloppuna. Kankaat on ostettu fb:n kirppikseltä "possupussina". Nappasin nämä suoraan pesusta, joten ovat vähän vinkurallaan ja rypyssä. 

Mekot, tunikat ja legginsit ovat meillä suosikkivaatteita. Bodyt eksyvät nykyään todella harvoin päälle. Pitäisikin tyhjentää vaatekaappi bodyistä kokonaan.


Aamupäivällä leivoimme Niilon kanssa kinuskikeksejä. Näistä uli ihan superhyviä. Ohjeen nappasin Tarun Taikakakut-blogista. Suosittelen kokeilemaan näitä!

Nyt kuumeinen lapsi kutsuu. Kuulemisiin. :)

1 kommentti:

  1. Todella ihanat nuo sukat! Minusta keltainen ja harmaa sopivat hyvin yhteen :)

    VastaaPoista

Ilahdutat päivääni jättämällä kommentin. :)