keskiviikko 11. helmikuuta 2015

Kirjoja ja kankaita

Viime viikolla posti kiikutti luokseni monia ihania juttuja, joita en valitettavasti vielä ole ehtinyt työstämään. Onneksi Kerttu alkaa viimein olemaan oma iloinen itsensä, joten ehkäpä jo tänään saisin jotain aikaiseksi (muutakin siis kuin kotitöitä).


Ihania ja inspiroivia käsityökirjoja ei voi olla koskaan liikaa. Varsinkin Veera Välimäen Huivileikki on ihan mahdottoman kaunis ja innoittava. Tahtoisin toteuttaa jokaisen mallin tuhannella erilaisella langalla ja värillä. :)
 

Voi kun olisi enemmän aikaa kaikkien suunnitelmien toteuttamiseen.


Uusia kankaitakin on tullut haalittua. Nämä ovat ihan omaan käyttöön, eivät siis tilaustöihin. Alin ja ylin ovat Verason puodista. Ruusukangas on vanhaa retro-puuvillaa ja jäljelle jääneen kankaan tilasin Anttilasta. Siitä pitäisi tulla tyynynpäällisiä.

Nyt täytyy siirtyä ruokkimaan lapsia.

Aurinkoista päivää! Täällä ainakin on oikein keväinen ilma.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahdutat päivääni jättämällä kommentin. :)