sunnuntai 17. elokuuta 2014

Pikainen apu imupulaan

Tässäpä nopea ja helppo vinkki, mikäli tarvitsisit lisää imuja kestoihin nopeasti ja nurkissa pyörii pieneksi jääneitä flanelletteja.

1. Flanelletista siivekkeet pois. NiksNaks!


2.Valitaan kiva trikoo (tai muu kangas). Tämän vaiheen voi jättää välistäkin, jos imut kelpaavat valkoisena.

3. Surautetaan saumurilla trikoo kiinni flanellettiin, sinne ulkopuolelle.


4. Ihastellaan uutta imua ja täytetään sillä vaippa.

Saumurini ei tykännyt flanelletin toisen pään ompelusta, jossa läppä on kiinni. Se kohta on melko paksu, joten hyppytikkiä on havaittavissa. Trikoot kaivelin taas tilkkulaatikosta. :)
 
Tämä oli todellinen pikapostaus, joten en juurikaan ehtinyt panostaa kuviin tai ohjeisiin. Toivottavasti asia kuitenkin tuli ymmärretyksi. :)

Arki lähti rullaamaan

Viime viikolla meillä koittia paluu arkeen. Mies palasi töihin kesälomaltaan ja esikoinen aloitti koulun. Siinäpä oikeastaan syy yli viikon mittaiseen blogitaukoon. Aika ei yksinkertaisesti ole riittänyt mihinkään ylimääräiseen. Tai oikeastaan paljon "pakollisiakin" asioita on jäänyt tekemättä.

Saimi ja Kerttu ovat oppineet konttaamaan, joten tämän äidin täytyy olla valppaana jatkuvasti. Tytöt ovat melko ehtiväisiä... Viime viikolla kävimme taas keskoskontrollissa sairaalalla. Tämä olikin viimeinen, sillä tytöissä ei ollut mitään moitittavaa. Kaikki oli kunnossa ja kehitys oli ikätason mukaista. Ensi kuun alussa olisi taas Saimin sydänkontrolli. Toivotaan, että sieltäkin saadaan hyviä uutisia.

Helteiden myötä teimme paluun kestoiluun. Tässä välissä oli useamman kuukauden tauko ja käytimme pelkästään kertakäyttöisiä vaippoja. Nyt kuitenkin ollaan siirrytty taas päiväkestoilemaan ja mielessä pyörii myös ajatus yökestoilusta. Ompelut ovatkin olleet lähipäivinä lähinnä kestoihin liittyviä. Olen päivittänyt meidän imuvarastoa ja korjannut muutaman rikkinäisen kuorivaipan.

Nyt taas lapset kutsuu! Palailen myöhemmin.

torstai 7. elokuuta 2014

Arvonta suoritettu!

Arvonta on suoritettu ja onni suosi seuraavia osallistujia:

1. Pipon vapaavalintaisesta kankaasta voitti Giovanna.

2. Yllätyspalkinto taas lähtee Hiipille.

Laittelen voittajille viestiä kunhan ehdin. :)

Onnea voittajille!

maanantai 4. elokuuta 2014

Kirppislöytöjä

Hieman kirpputorilöytöjä viime viikolta.

Näin kivoja mekkoja tarttui mukaan.

 
Oikeanpuolimmainen pääsikin suoraan käyttöön. Toiset kaksi ovat vielä hieman isoja.


Pitkähihaiset paidat päätyvät vielä kaappiin odottelemaan tyttöjen kasvamista. Tuo shortsihaalari oli kokoa 62 ja arvoin kauan, että otanko vai en. Onneksi nappasin sen kuitenkin mukaan. Mahtuu vielä meidän kääpiöille ja on mukavan viileä päällä.

sunnuntai 3. elokuuta 2014

Huomenna arvotaan!

Vielä ehtii osallistua arvontaan!

Liian helppo hame

Perjantaina nappasin kirpputorilta mukaani kukkakuvioisen kapan ja salusiinin. Tänään salusiinista muotoutui hävyttömän helppo hame meidän ekaluokkalaiselle.



Ompelin salusiinin päät yhteen, leikkasin tankokujan pois ja surautin resorin tilalle. Röyhelöt olivat verhossa jo valmiina.

  

Helppoa ja halpaa. Verhot nimittäin kustansivat yhteensä vain euron. :)

perjantai 1. elokuuta 2014

Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen

Vaikka kesä alkaa olla ohitse, ompelin Niilolle vielä muutaman t-paidan. Nämä kankaat ovat ostamistani tilkkupusseista, jotka olen bongannut fb:n kangasryhmistä.


Jostain syystä muiden tilkut ovat paljon inspiroivempia kuin omat.....

Viimeiset nallet

Viimeinen tilkku nalletrikoota päätyi koristamaan näiden shortsien taskua.


Ruskea kangas on Myllymuksuilta tilattua bambujoustissa. Sopivan viileää ja ohutta helteille.

Tällaisen kolmevuotiaan saaminen sovituskuviin on muuten melkoinen haaste. Tai lähinnä se, että äiti kestäisi kameran kanssa perässä. :)

Tässä siis tärähtäneitä ja heilahtaneita kuvia Niilosta housujen kanssa.





Tilasin kangasta 0,5 metriä ja käytin sen t-o-d-e-l-l-a tarkkaan. Näihin kaikkiin se riitti:


Olen tyytyväinen aikaansaannoksiin. Kaikki tulivat tarpeeseen.