maanantai 27. toukokuuta 2013

Olo ensimmäisen 13 viikon aikana

Jollekin voi herätä kysymyksiä, kuinka olen voinut ensimmäisen kolmanneksen aikana. Kirjoittelempa siitä lyhyesti.

Olo on ollut melkeinpä erinomainen. Yhdessäkään raskaudessa en ole kärsinyt pahoinvoinnista, vain satunnaista pientä etomista on ollut. Olin aiemmin ajatellut, että kaksosia odottava äiti kärsii kauheasta raskauspahoinvoinnista ympäri vuorokauden. Niin ei ainakaan omalla kohdallani ole ollut, onneksi.

Väsymys on ollut kaikkein selvin oire. Nyt se on jo hieman helpottanut, mutta päiväunet tuntuu vieläkin aika hyvältä idealta. Alkuun olin ihan todellatodella väsynyt. Haukottelin jatkuvasti ja olisin voinut vain nukkua päivät. En saanut mitään aikaiseksi, haahuilin vain. Alkuun myös palelsi ja hajut tuntuivat voimakkaammilta. Siinäpä lista raskausoireistani.

Repäisykipuja on nyt ollut jonkin verran. Yllättävän vähän kuitenkin, ottaen huomioon kohdun koon. Se johtunee siitä, ettei viime raskaudesta ole vielä pitkää aikaa.

Monen monta viikkoa on vielä edessä (toivottavasti), joten vaivaa jos jonkinlaista ehtii varmasti tulla. Närästys, pukamat, suonenvedot, päänsärky, turvotus.... mitä näitä nyt on.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahdutat päivääni jättämällä kommentin. :)